Vain kaipaus ja muistot jää

Tiedän nyt, sun on parempi näin.

Kivut, tuskat takanapäin.

Ansaitset unen rauhaisan ja

kiitoksen kaikkein kauneimman.

Suo anteeksi rakkaani kyyneleet nää,

ne on rakkautta ja ikävää.

Ikävä ei jätä rauhaan. Ei ole päivääkään, etten miettisi ja ikävöisi Lumoa. En vain ikinä olisi kuvitellut tämän olevan näin raskasta. Vaikka sitä kuinka yritti etukäteen varautua, ei se ole tehnyt tästä yhtään sen helpompaa. Toisaalta, onneksi en tiennyt, muuten olisi ollut vaikeampi päästää irti.

Enää ei kuitenkaan tule ihan joka päivä paniikkikohtauksia ja kuviakin pystyy jo välillä itkemättä katsomaan. Edelleen tulee päiviä, jolloin ei vain jaksaisi nousta sängystä ylös. Koirat jaksan lenkittää, mutta siihen se jääkin. En ole ollut työkunnossakaan, mutta nyt elokuun olen "onneksi" kesälomalla. Alkuun en kyennyt edes ruokakauppaan, en mihinkään ihmisten ilmoille. Pikkuhiljaa olen päässyt pois kotoa, mutta helppoa se ei ole ollut. Jopa kavereiden näkeminen on aiheuttanut migreenin. Välillä on parempia päiviä, mutta enemmän niitä huonompia. Lisäksi tällä hetkellä pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat sata kertaa raskaammilta. Ei tule mieleen montaakaan päivää, milloin ei olisi jostain syystä ollut paha mieli. Olen ollut onnekas kun en ole isovanhempia lukuunottamatta kokenut menetyksiä, mutta ehkä sen takia tämä onkin niin raskasta.

Täällä on niin hiljaista. Niin tyhjää. Täältä puuttuu husky. Minulla oli haaveena, että meillä olisi tulevaisuudessa ollut kaksi huskya ja sitten nuo puikkonokat. Täydellinen valjakko. Nyt meillä ei kuitenkaan ole enää sitä ainuttakaan huskya. Toivottavasti siihen tulee vielä muutos. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.