sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesä!


Viime päivityksestä onkin jo aikaa. Ei ole ollut mitään erityistä kerrottavaa, joten blogi on jäänyt vähän taka-alalle. Nyt on kuitenkin jo korkea aika höpistä edes jotain tai ainakin laittaa muutama kuva esille. ;)

Vihdoin on kesä! Kaikilla alkaa loma, paitsi mulla. Vasta elokuussa alkaa meikäläisen loma, sitä odotellessa. Kuten aikaisempinakin vuosina, ei meillä Nikon kanssa ole taaskaan lomat samaan aikaan. Niko lomailee heinäkuun, minä elokuun. Mun työpäivät ja -vuorot vaihtelevat todella paljon, mutta onneksi edes Nikolla on säännöllinen työaika ja aina viikonloput vapaata, joten eiköhän yhteistä aikaa löydy molempien loman aikana vaikka itse lomat eivät olekaan samaan aikaan. :) Mitään erityisiä kesäsuunnitelmia meillä ei kuitenkaan ole. Katsotaan mitä keksitään. :)

 

Viime aikoina ollaan koirien kanssa lenkkeilty paaaljon ja nähty koirakavereita. ♥ Me kaksijalkaiset puolestaan ollaan nautittu lämpimistä kesäpäivistä. Onneksi meillä on suotuisat lenkkipaikat ihan nurkan takana ja lämpiminä päivinä (kuumimpaan aikaan kuitenkin vältetään ulkoilua) on paras suunnata lähipelloille, koska peltojen keskellä virtaa iso oja missä koirat pystyvät viilentämään itseään uimalla ja tietysti myös juomalla. Samalla koirat pystyvät itse määrittämään tahdin ja vaikka levähtää jos siltä tuntuu. Lähipelloille on matkaa vain muutama minuutti ja samasta paikasta pääsee myös metsään. Välillä ollaan vain istuttu keskellä peltoa ja minä kamera kourassa kuvaillut onnellisesti kirmailevia koiria. ♥ Remmilenkkejä tehdään myös, mutta joka päivä kolmikko pääsee juoksemaan myös vapaana.  

Punkkeja täällä Kirkkonummella riittää, varsinkin kun lenkkeillään joka päivä metsissä ja pelloilla, joten kaikille koirille oli punkkiaineet hommattava. Ennen punkkiainetta jokaisen ulkoilun jälkeen kaikista koirista löytyi useita punkkeja. Viime kesänä Lumosta ja Kinasta löytyi yhden lenkin jälkeen yhteensä 16 punkkia. Itse olen punkkikammoinen, joten ei kiitos niitä meidän kotiin, koiriin eikä varsinkaan meihin ihmisiin.

Lumon karvanlähtö alkaa olla vihdoin ja viimein ohi. Aika karvaton tuo neiti on edelleen, mutta nyt alkaa näyttää jo vähän siistimmältä kun uutta karvaakin jo pukkaa. Lumo aloitti myös juoksut pari viikkoa sitten ja Kina vuorostaan karvanlähdön. Jipii.


Toukokuun lopussa juhlittiin kahden veljeni valmistujaisia ja samalla reissulla Remu lähti meidän matkaan. Remu tuli siis pitkästä aikaa kyläilemään ja oli meillä viikon. Vanhus innostui leikkimään muiden kanssa, valtasi joka yö sängyn, rikkoi leluja ja söi luut. :D Reilu kaveri.

Remu (nimestä huolimatta narttu) on siis meidän perheen vajaa 9-vuotias koiravanhus, joka asuu vanhemmillani. Remussa on 75% saksanpaimenkoiraa ja 25% belgianpaimenkoiraa. Meiltä löytyy myös lisää koiravanhuksia, nimittäin Sini-siskollani on Remun veli Romeo sekä Jaana-siskollani Remun ja Romeon 14,5-vuotias Riesa-äiti.  ♥

Lisää kuvia Remusta TÄÄLLÄ. :)



Jeni 8kk ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti