keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Koska vuosi lähenee loppuaan ja minä vasta perustin blogin, voisimme tehdä pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen. Kameraa en jaksanut hirveästi ulkoiluttaa, joten suurin osa kuvista on otettu puhelimella. 

TAMMIKUU

Tammikuussa kävimme Lumon kanssa silmätutkimuksessa, tuloksena TERVEET SILMÄT. :) 
















HELMIKUU

Koko talvi oli todella huono vetoharrastuksen kannalta. Joko oli liian liukasta mennä kickbikella tai liian vähän lunta, jotta olisi päässyt potkurilla. Pääsääntöisesti menimme kuitenkin kickbikella. Vihdoin helmikuussa oli sen verran lunta, että saatiin kaivaa potkuri esiin! 





















MAALISKUU

Maaliskuussa kävimme Lumon kanssa vierailemassa kasvattajan luona. Lumohan oli siis sijoituskoira, mutta kasvattajan lopetettua kasvatuksen, sain Lumon omiin nimiini eikä Lumolla siis tulla tekemään pentuja. :) Lumo ei ole tyypillinen husky eikä sen sukua ja luonnetta kannata jatkaa, joten hyvä näin. 





Delia ja Kina ♥

HUHTIKUU

Huhtikuussa meillä kävi ekan kerran koirahieroja. Lumo nukahti hieronnan aikana ja nautti täysin rinnoin. :') Kinan mielestä hieroja oli alkuun hyvin epäilyttävä (ensimmäinen täysin vieras ihminen joka tuli kotiimme), mutta antoi kuitenkin hienosti hieroa itseään.  

Huhtikuussa kävimme myös pitkästä aikaa Hartolassa Nikon vanhempien luona.

Myös mätsäröimässä käytiin muutamaan otteeseen. :)

Kinan veli Colhu oli hoidossa. ♥

Lumo täytti 3v.

































TOUKOKUU

Toukokuussa siskon kissa (Cornish rex) sai pentuja ja niitä tulikin paljon nähtyä. ♥ 

Saimme myös hoitoon ihanan Hyrrä-aussien. ♥

Suuntasimme toukokuussakin Hartolaan. :D

Sain uuden puhelimen! :D iPhone 5s ♥

Hyrrä hoidossa ♥









































Kina 1v 9kk ♥

KESÄKUU

Kesäkuussa harjoiteltiin Kinan kanssa uusi temppu. :')





Kina ja Nari ♥

Hönö ♥





































HEINÄKUU

Heinäkuussa uimme paaaaljon!





















Haukilahden koirarannalla 
Haukilahden koirarannalla






















Jätskillä :) 
Kina, Lumo ja Nari ♥




















Kina ja Kirkkonummi :D

ELOKUU

Minulla alkoi kuukauden kesäloma! 

Kina täytti 2v.

Tehtiin reissu Tampereelle Joka Koiran Sprinttimestaruuteen! Kina juoksi 80m matkan jätti-luokassa aikaan 7,08s, sijoitus 6/16. Hyvin meni, mutta jäi myös vähän harmittamaan aika, koska Kina olisi varmasti juossut kovempaakin. Niko ehti päästämään Kinan ennen kuin olin maalissa huutamassa, joten alkuun ei juossut täysiä, mutta johan pinkoi kun huusin. :D Hauskaa oli! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

18.8.2014 oli minun ja Nikon vuosipäivä, 7 vuotta tuli täyteen. ♥

Kävimme myös Hyvinkään vinttikoiraradalla Seropisäntäilyissä! Tämä olikin joukkuekisa ja meidän joukkue (Noyal Team) juoksi 80m matkan yhteisaikaan 19,49s, sijoitus 7/17. Kinan aika oli 6,29s

Tampereella :)
Kina, Lara ja Kossu Hyvinkäällä :)











































SYYSKUU

Syyskuussa muutimme uuteen asuntoon. :)
Samalla saimme ihanat naapurit. ♥

Aloitimme yhteistreenit Soilen kanssa!

Saatiin uusi koirakaveri naapurustoon, Volk. ♥

Ostin uuden objektiivin. ♥

JENI SYNTYI. ♥

Nari, Lumo ja Volk ♥

LOKAKUU

Lokakuussa vietin paaaljon aikaa Jenin kasvattajan luona. :D ♥

Perustin tämän blogin!


Ensimmäistä kertaa katsomassa pentuja ♥
Haiku, Mindy, Kina ja Lumo ♥


Kina, Lumo, Haades ja Hohto ♥

MARRASKUU

Talviloma!

Jeni kotiutui. ♥

Ihania ja kauheita asioita tapahtui. Marraskuussa (ja joulukuussa) kaikki pyöri lähinnä Jenin ympärillä, sairastelujen takia. Ja muutenkin, koska pentuarki. ♥ Kina ja Lumokin tietysti saivat normaaliin tapaan lenkit ja huomiota, mutta kaikki muu aika menikin Jeniä hoitaen.








JOULUKUU

Lunta!!

Hartolassa käytiin muutamaan otteeseen. :)

Ihanien tyttöjen kanssa tehtiin reissu Jyväskylään. ♥

Meillä on käynyt lähiaikoina myös paaaljon vieraita ja Jeni on saanut uusia koirakavereita. :)







Vuosi kului siis koiramaisissa merkeissä. :) Kokonaisuudessaan koirien kanssa treenailtiin (vetoa ja agilitya), uitiin, lenkkeiltiin, koirapuistoiltiin, käytiin mätsäreissä, nähtiin paaaljon koiravereita, saatiin uusia ystäviä, tehtiin monta reissua, käytiin erilaisissa tapahtumissa yms.

Vuoden aikana myös minä näin paljon ihania ystäviäni ja pidimme monia illanistujaisia, tupareita, tyttöjen iltoja sekä käytiin leffassa, lenkeillä yms. Kiitos tytöt! ♥

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Oho, onpas Delialla ollut karvaa :D kiitos vielä Hyrrän hoitamisesta ja muutenkin koko vuodesta! Tehdään ensi vuodestakin mahtava! <3

    VastaaPoista
  3. Hyrrä oli ihana hoitolainen. :) Kiitos itsellesi! Aivan varmasti tehdään! <3

    VastaaPoista
  4. Ompas sulla ihana blogi ja tosi kauniita kuvia! voitasko tehdä silleen että lukisit mun blogia ja mä sun?:) --> http://jellonat.blogspot.fi/

    - voitkos vastailla minun blogiini kommentilla:)

    VastaaPoista