sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Ikävä

Viikko. Lumon poismenosta on viikko. Mulla on niin, niin kova ikävä, ettei mitään järkeä. Tuntuu, että pää hajoaa ja sydän halkeaa. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Elämä on vaan niin epäreilua. Miten tästä ikinä selviää...

Tiedän, että ratkaisu oli oikea ja ainut vaihtoehto. Siitä ei viimeisinä päivinä ollut epäilystäkään. Yritimme kaikkemme, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Tuntuu niin pahalta. Lumo oli mun ensimmäinen oma koira ja rakkain kaikista. Maailman paras koira. ♥ Ikävä on suunnaton. 



Olit mulle koira sä rakkahin, 
sitä aikaa en voi saada takaisin. 
En pyydä sua luokseni tulemaan, 
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.

Sinä tulit suoraan sydämeeni, 
sinä toit lohdun murheeseeni. 
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin, 
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.

Nuku rauhassa pieni koiraenkeli, 
joka siipiään maailmassa kokeili. 
Lennä takaisin koirien maailmaan, 
sinne mistä tulitkin aikoinaan.

On ikävä suuri ja loputon, 
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on. 
Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin, 
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

12 kommenttia:

  1. Ikävä ja suru ei valitettavasti häviä mihinkään mutta ajan kanssa onneksi helpottaa ja pystyy muistelemaan hyviä (ja huonoja) yhteisiä hetkiä <3
    On vaan niin väärin että koirat lähtivät näin aikaisin kun olisi voinnut olla viellä vierellämme monta yhteistä vuotta mutta nyt ne saavat olla kivuitta pehmeimmillä hangilla <3

    VastaaPoista
  2. <3 Tiedän miltä susta tuntuu ja tiedän, mitä on ikävöidä jotakin niin paljon ettei tiedä kuinka päin olisi. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että vaikka nyt tuntuu siltä että pää hajoaa ja sydän halkeaa ikävästä niin sen haljenneenkin sydämen kanssa oppii elämään, jossakin vaiheessa. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  3. Sä selviät. Mun koira on 10-vuotias, ja oon jo suunnitellut sen lopetuksen ja hautajaiset. Nana tuli meille keväällä 2011, ja nyt on 2016. Se on ollut mun vieressä just sen ajan, kun oon ollut eniten hajalla ja teini. Ja nyt kun sitten oon enää puol vuotta teini, Nana alkaa vaikuttaa siltä, että se ei jaksa enää kauaa.

    Mä en tiedä, miten oman koiran menettämisestä selvitään, mutta mä tiedän, että siitä selvitään. Suremalla kai, alkuun, päivä kerrallaan. Tai jotain. En tiedä, en oo ikinä menettänyt koiraa.

    VastaaPoista