tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kina ja petotesti


Lauantaina 11.6. suunnattiin Kinan kanssa Tuusulaan petotestiin. Testaajana toimi Asko Sorvo. Alkuun käytiin pienellä kävelyllä, katseltiin yhden koiran suoritus ja sitten olikin jo meidän vuoro. Koira autosta ulos, hihnan vaihto, alkuohjeistus ja hajujäljelle. Kun karhu tuli esille, Kina oli kuin ei olisi huomaavinaankaan. En tiedä, eikö se ihan oikeasti tajunnut karhua vasta kun se oli vieressä (silloin Kina vasta säpsähti, meni hieman kyyryyn ja murisi) vai lamaantuiko pelkästä hajusta niin, että vältteli vain viimeiseen asti. Kina siis syttyi vähän hitaasti, mutta loppua kohden parani koko ajan. Häntä ja karvat pystyssä murisi ja haukkui alun ihmettelyn jälkeen. Lopulta tuli oma-aloitteisesti viereeni seisomaan ja siihen lopetettiin. Testin jälkeen palautui välittömästi. Testaajan kanssa höpöteltiin lopuksi vielä hetki ja hän sanoikin, että missään nimessä Kina ei ole arka ja nyt jos tulee tositilanne, niin koira osaa toimia, eikä joutuisi karhun ruoaksi. :D 

Testaajan höpötykset videolla: Huomaa, että se ei karhua suostu katsomaan ei millään konstilla, kaikki muut suunnat kyllä. Toi on väistämis- ja välttämiskäyttäytymistä. Pieni vilkaisu ja äkkiä katotaan muualle. Pyllypuoli kun on turvallinen niin "sille mä sanon!". :D

Kiitokset Soilelle kuvista ja Nikolle videosta!

Arvio:

1. Koiran reaktio hajujälkeen: Voimakas, lähtee jäljelle.
2. Reaktio nähdessään pedon: Käy omistajan takana, siirtyen uudelleen eteen.
3. Haukkutyöskentely: Aloittaa haukun heti, haukkuu ohi.
4. Koiran toimintakyky pedon liikkuessa: Pieni
5. Rohkeus: Pieni (katsoo pedon ohi)
6. Etäisyys: Liian lähellä
7. Taistelutahto: Pieni
8. Väistöliikkeet ja ketteryys: Hitaat
9. Työskentelykestävyys: Pieni
10. Palautuminen: Palautuu välittömästi

1 kommentti:

  1. Meki viedää lulu elokuulla petotestiin, ku on tässä lähistöllä :)

    VastaaPoista