sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Uusi puhelin ja kuvakuulumiset


Muutama viikko sitten käytiin hakemassa mulle uusi puhelin. Alkuun en yhtään tiennyt minkä haluaisin, mutta aika nopeasti tuo Samsung Galaxy S7 edge sieltä kaupasta mukaan lähti. :D Halusin siis ehdottomasti hyvällä kameralla varustetun puhelimen. Iso koko hieman mietitytti, mutta nopeasti siihen on tottunut. Tähän asti olen kyllä ollut todella tyytyväinen valintaani. Ajattelinkin nyt vähän päivitellä muutaman viikon kuulumisia puhelinkuvien muodossa.

Ensimmäisiä kokeiluja uudella puhelimella! 

Haades, Jeni, Lumo ja Kina 


Korvapotilas.  Kina-parka sai Lumolta hammasta ja korvalehti repesi... :( 

Jeni, Valla ja Volk 

Soile ja ihana pikkumies kylässä. 

Siskolla käymässä. 

10.4.16 käytiin pitkästä aikaa pyörähtämässä mätsärissä! Tällä kertaa ilmoitin vain Jenin, Lumo ja Kina olivat mukana vain katselemassa. Porukkaa ei ollut kummoisesti ja aikakin meni yllättävän nopeasti, koko mätsäri oli ohi jo parissa tunnissa. Sekarotuisia oli yhteensä vain kolme, mutta saatiin silti ihan kivasti treeniä. Jeni voitti sekarotuisten kehän, BIS-kehässä ei enää sijoitusta tullut. Hieno pikkuneiti.  Palkinnoksi saatiin ruokaa, herkkuja, Hurtan panta sekä -50% lahjakortti koirauimala Sippuraan.

Väsyneitä tyyppejä mätsärin jälkeen... ;)

Jeni, Kina, Husco ja Colhu ♥ 

Kina, Jeni, Mysti ja Iines ♥ 

Ihana Mysti! ♥ 


Lumon mielipide imurista :'D

4 kommenttia:

  1. Vau mitä kuvia! Ei selväsitkkää oo turhaan hyväksi haukuttu tota S7 kameraa! :)

    VastaaPoista
  2. Lumo on erittäin rento imuroinni aikana, vau :D Meillä mennään jo imurin nähtyä ihan maata vasten ja täristään. Kerran on hypätty jopa kangashäkin päälle turvaan :D

    Ja vau tuon S7 kamera on viissiin todella hyvä, mitää varmaan seuraavaa puhelinta ostessa harkita jotakin hyvä kameraista :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kyllä tosi hyvän oloinen kamera! Kaikista kuvista ei ollenkaan arvaisi, että on puhelimella napsaistu! :D

    VastaaPoista