tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulu 2015

Meidän joulu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Jouluaattona lähdettiin aamupäivällä minun vanhempien luokse syömään. Olin (ja olen edelleen) ihan kamalassa flunssassa, joten osa ajasta piti huilata. Oli kuitenkin ihana viettää aikaa perheen kesken. Päivällä siirryttiin koko porukka siskoni luokse ja myös pukki tuli vierailulle.. ;) Lahjojen jakamisen jälkeen oli aika hakea koirat kotoa, pakata auto ja lähteä kohti Hartolaa ja Nikon vanhempia. Selvisin onneksi matkasta ja saatiin rauhassa ajella, yllättäen ei ollut kauheasti liikennettä. Perille päästyä syötiin (taas) ja käytiin saunassa. Saunan jälkeen Nikoa alkoi ahdistamaan eikä henki kulkenut kunnolla. Niko on kissoille allerginen ja siskoni luona on kissoja, mutta sieltä lähtiessä ei ollut mitään oireita. Ajateltiin, että kyllä se ohi menee vaikka ihmeteltiin kyllä kun oireet alkoivat oudosti vasta monen tunnin jälkeen. Piippua ei ollut, koska sille ei ole ollut tarvetta piiitkään aikaan, koska sattuneesta syystä Niko ei kauaa siskoni luona voi ikinä olla. Piipulla oltaisi siis selvitty tästä. Neljä tuntia sitä kuitenkin kesti ja lopulta puoli kahden aikaan yöllä oli soitettava ambulanssi paikalle kun tilanne paheni vaan eikä mennyt ohi. Ambulanssi tuli, Niko sai lääkettä ja henki taas kulki - kaikki hyvin.

Joulupäivänä oma olo huononi, koska aattona en ilmeisesti kuitenkaan saanut levättyä tarpeeksi ja olin liian paljon jalkeilla. Päivällä nukuin ja iltaa kohden olo hieman helpottui ja pääsin sentään saunassa käymään. Ilta meni mukavasti hyvässä seurassa sohvalla peiton alla ohjelmia katsellen. Myöhemmin yöllä kuulimme ulkoa meteliä. Alkuun kuului tappelua ja sen jälkeen alkoi naapuriasunnosta lennellä tavaroita yms, joten tällä kertaa soitettiin sitten paikalle poliisit. Pakko myöntää, että oli kyllä erikoisin joulu koskaan. :D

Tapaninpäivä meni myös levätessä ja nukkuessa. Illalla katsottiin taas koko porukalla ohjelmia. Oli kyllä kivaa, vaikka olo oli kurja. Mietittiin myös, että kenet seuraavaksi soitetaan paikalle, kenties palokunta, mutta sille ei sentään ollut tarvetta.. x)

Sunnuntaina oli aika lähteä kotiin jatkamaan sairastelua.

Vaikka en itse saanut nauttia ulkoilmasta ollenkaan, koirat onneksi saivat. Nikon vanhemmat lenkittivät koiria joka päivä useaan kertaan, joten minä sain siis rauhassa sairastaa ja Niko piti seuraa ja hoivasi. Harmittaa kyllä kovasti, koska lunta ja pakkastakin oli.. :( Koko joulu meni sisällä peiton alla sairastaessa. Onneksi oli edes hyvää seuraa.


Maanantaina, eli eilen kävin taas lääkärissä ja saikku vaan jatkuu. Huomenna vuorossa hammaslääkäri..

Illalla Niko kävi töistä tullessa postista hakemassa odotetun paketin! Perjantaina 18.12. sorruin Stockmannin alennuksiin ja tilasin ahmimisenestokupin ja kaksi Orbiloc-valoa. Valitettavasti sain kuitenkin vain yhden valon. Varastosta oli kuulemma kaikki loppuneet. Tilatessa kaikkia värejä oli vielä jäljellä ja sain siis tehtyä tilauksen, jonka takia asia ärsyttää suunnattomasti. No, ei voi mitään, oli sitten tilattava kolmas (ennestään meillä on jo yksi) Orbiloc muualta, kalliimmalla. 

Saa nähdä meneekö meidän vuodenvaihde samoissa merkeissä kuin joulu - luultavasti. Ei ainakaan mitään kummempaa ole tiedossa, joten ehkä parempi ottaa vain rauhallisesti niin parantuukin joskus. Töihin haluaisin kuitenkin torstaina jo mennä. Katsotaan, katsotaan. Sitten onkin loppuviikko vapaata. :) 

2 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kyllä vauhdikas ja ennen kaikkea jännittävä joulu :-D onneksi mitään pahempaa ei käynyt ja Nikokin toipui nopeasti. Toivotaan vielä, että sun flunssa menisi viimein ohitse. Paranemisia siis :-)

    VastaaPoista