tiistai 13. lokakuuta 2015

Jumissa

Vihdoin viime viikolla Kinakin pääsi treeneihin mukaan, koska todettiin, ettei neiti valitettavasti ole tiineenä. Keskiviikkona lähdettiin koko poppoon kanssa illalla ajamaan 5km lenkki. Niko ja Lumo menivät pyörällä ja minä menin Kina ja Jenin kanssa kickbikella. 

Lauantaina treenattiin pitkästä aikaa palkan kanssa pieniä pätkiä ja lopuksi käytiin vielä kunnon lenkkikin. Muutaman kerran Kina hidasti reilusti vauhtia, mutta ei niin, että hälytyskellot olisivat alkaneet soimaan. Ajateltiin sen johtuvan ihan vain heikentyneestä kunnosta, kun ei ollut pitkään aikaan päässyt treenaamaan.



Illalla vielä kysyin Soilelta, että treenataanko yhdessä parin päivän sisään ja kun Soilelle ei maanantai käynyt, niin sunnuntai oli taas treenipäivä. Lähdettiin taas tutulle 5km lenkille. Ihmettelin kun jo alkumatkalla Kina alkoi taas hidastella ja puolessa välissä lenkkiä hidasti vauhtia niin, että oli pakko pysäyttää ja sen jälkeen Kina ei enää suostunut liikkumaan. Soitin Nikon hakemaan Kinan autolla pois. Päästin Kinan vapaaksi ja mentiin Nikoa vähän vastaan, Kina vierellä ravaten. Loppumatka jatkettiin sitten ilman Kinaa. Täytyy kyllä olla hiton ylpeä Jenistä. Pienellä 16kg painavalla rääpäleellä on ihan älytön vetointo! Jenistä näkee selvästi, että se nauttii vetämisestä.  


Kotona ihmeteltiin, että mikähän Kinaa vaivaa. Mitään sille ei ole sattunut, eikä mitään paikkaa aristanutkaan. Mielessä pyöri edelleen heikentynyt kunto, koska Kina on vetänyt kunnolla viimeksi keväällä ja viimeiset pari kuukautta ollaan muutenkin otettu rauhallisemmin mahdollisen tiineyden takia. Lihaksetkin on selvästi pienentyneet, kun eihän neiti ole normaaleja lenkkejä kummempaa tehnyt ja niilläkin lenkeillä ottanut rauhallisesti. Viime viikolla liikuttiin muutenkin todella paljon treenien lisäksi ja varsinkin silloin loppuviikosta. Heikentyneen kunnon lisäksi mielessä pyöri uudet valjaat. En kuitenkaan haluaisi uskoa, että kyse olisi valjaista, koska kuitenkin kaksi ammattilaista niitä Kinalle sovitteli ja etsi monien joukosta oikean koon.  Vielä samana iltana otin yhteyttä koirahierojaan ja sainkin heti seuraavalle päivälle ajan.

Maanantaina, eli eilen saapui koirahieroja Jonna Turunen. Kina ei yleensä ota iloisin mielin vastaan (täysin) vieraita ihmisiä meille sisälle, joten päätin helpottaa tilannetta menemällä Kinan kanssa ulos hierojaa vastaan. Tilanne on ihan eri kun itse tuon vieraan meille, kuin että vieras vain tuppaisi ovesta sisään. Kina jopa heilutti hierojalle häntää ja oli muutenkin kiinnostunut ja iloisin mielin. Välillä Kina ei siis edes moikkaa vieraita ihmisiä, joten iloinen vastaanotto oli hyvä merkki hieronnan kannalta. 

Hetken juttelun jälkeen käytiin olkkarin lattialle istumaan ja pyysin Kinaa käymään hierojan viereen makaamaan. Olin ihan yllättynyt, miten hyvin Kina antoi täysin vieraan ihmisen tällä tavalla koskea. Joka paikasta antoi hieroa ja makasi rennosti paikallaan. Kina selvästi nautti hieronnasta, mutta välillä teki myös sijaistoimintoja (kierähti selälleen, nuoli hierojan kättä, kirputti itseään), eli varmasti tuntui myös vähän epämukavalta kun kipeä kohta löytyi. Reilu tunti meni hieronnassa ja olihan se neiti ihan juntturassa.. :/ Toivottavasti jumit olivat oudon käytöksen syynä, ainakin uskon ja toivon niin. Näköjään vaan pitkän tauon jälkeen ollut liikaa treeniä liian nopeasti. Hassua vaan kun Kina on aina ollut se, joka jaksaa ja jaksaa, mutta kyllähän kuukausien tauko vaikuttaa kestävämpäänkin koiraan..

Parin viikon päästä Kina hierotaan uudestaan. Nyt muutama päivä lepoa ja sitten jatketaan vetoa pikkuhiljaa. 

Molemmilta puolilta jumissa:

- Kolmipäinen olkavarsilihas +
- Pitkä selkälihas th8-10 +
- Lonkankoukistaja (koostuu useasta eri lihaksesta) ++
- Iso lannelihas ++
- Leveän peitinkalvon jännittäjälihas +
- Nelipäinen reisilihas (vasemmalla kalvo tiukempi kuin oikealla) +

+ lievästi jumissa
++ pahasti jumissa


Tänään vuorossa Lumo ja Jeni, Kinalla vielä lepopäivä. Käytiin Soilen kanssa vaihtelun vuoksi vain 2,5km lenkki. Olipahan ainakin nopea lenkki - 11min sisältäen yhden tauon. :D Valoisan aikaan kun käy vetolenkillä, niin saa kyllä aina ihmisten päät kääntymään, mutta tänään joku otti meistä kuvia ja videotakin.. :D Vetolenkin jälkeen tytöt pääsivät vielä Vallan ja Volkin kanssa pellolle leikkimään. :)

6 kommenttia:

  1. Voi Kinaa! Toivottavasti hieronta auttaisi ja neiti virkistyisi pian. Toi on aina niin inhottavaa, kun ei tiedä mistä jokin koiran käytös johtuu, muta toivottavasti saatte sen selville.

    Ja aikamoisen pikalenkin ootte vetänyt! Soilen facebookista luinkin, että vauhdilla on menty :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kina on aina ollut tosi hyvä vetämään ja sen takia tosi harmi juttu, mutta toivotaan, että johtuis vaan jumeista! :)

      Joo oli kyllä nopea lenkki! :'D Luultavasti oltais menty vielä nopeamminkin jos ei olis ollut Lumo hidastamassa.. ;D Haha.

      Poista
    2. No niinpä, toivotaan. :-)

      Ai kauhia! Ootte varmasti aikamoinen viuhahdus vain monen näkökentässä, kun meette noin vauhdilla :-D

      Poista
    3. Hahaha! :'D Joo Jeni ja Kina on kyllä älyttömän nopeita (ja Haades!), mut sit kun Lumo on mukana niin ei voi ihan täysiä mennä kun ei se töppöjalka jaksa juosta koko matkaa.. xD

      Poista
  2. Moi! Löysin sun blogiin koirablogit.net:n kautta ja oli pakko tulla kommentoimaan, että ihana blogi ja ihania koiria ja aaaa! :D Sait just uuden lukijan!

    VastaaPoista