Siperiankippurat: Onnea ja epäonnea

Viime aikoina on ollut vähän turhankin paljon epäonnea matkassa. Meidän iki-ihana auto on aiheuttanut taas hetkeksi päänvaivaa. Viimeksi Skodaa korjailtiin noin puoli vuotta sitten, eikä mennyt aikaakaan kun löytyi uusi vika. Pari kuukautta sitten Niko huomasi, että kytkin luistaa. Katsastuksessa tietysti löytyi sitten vielä "muutama" vika lisää. Meistä riippumattomista syistä auto korjattiin kuitenkin vasta nyt. Viime kuukaudet ovat kiristäneet hermoja, kun on joutunut pelkäämään milloin autoa leviää käsiin. Tässä asiassa oli sentään onnea matkassa, eikä auto mennyt rikki. Viime viikolla saatiin siis Skoda korjaamolta, mutta yllätys yllätys jo parin päivän päästä ilmeni uusi vika.

Viime sunnuntaina meidän oli siis tarkoitus käydä Nikon kanssa Espoossa Isossa Omenassa vaateostoksilla jouluna saamallani lahjakortilla. Parkkihallissa autosta ulos noustuamme ilmassa leijaili karmea käry. Nikon kanssa tuijotettiin hetki toisiamme, kunnes päästin suustani: "älä vaan sano, että se tulee meidän autosta." ja kuten arvata saattaa, tulihan se. Niko työnsi kätensä oikean takarenkaan sisään ja jarrulevy oli aivan tulikuuma. Soitto iskälle ja ei mennyt aikaakaan kun iskä ja äiti tulivat meidät pelastamaan. Iskä ja Niko jäivät tutkimaan autoa ja me lähdettiin siksi aikaa äitin kanssa kauppoja kiertelemään. Matka jatkui kuitenkin pian, koska parkkihallissa autolle ei mitään pystynyt tekemään. Oli otettava riski ja ajettava takaisin Kirkkonummelle, vanhempieni pihaan. Päästiin kuin päästiinkin perille, eikä auto levinnyt matkalle. Pihalla rengas saatiin irti ja jarrua herkistettyä. Ei muuta kuin soittoa tutulle korjaajalle ja jo tiistaina auto vietiin hänelle. Molemmat takarenkaat otettiin irti ja osat puhdistettiin. Renkaat pyörivät hyvin eikä löytynyt mitään näkyvää vikaa. Kotona kuitenkin huomattiin, että jarrulevy edelleen kuumenee. Heti seuraavana päivänä suunnattiin taas korjaajan luokse. Tällä kertaa jarrunesteet vaihdettiin, mutta ei auttanut sekään. Nyt sitten mietitään mitä tehdään seuraavaksi..Toivottavasti vika löytyy pian. Harmittaa vaan jo valmiiksi, koska autoon on nyt jo mennyt paljon rahaa ja ensi viikolla pitäisi Hartolaankin lähteä..Saa nähdä päästäänkö.. :(

Edes koirat eivät säästyneet epäonnelta - eikä silmätulehdukselta. Alkuun vain Jenillä punoitti sekä rähmi silmät ja myöhemmin myös Kinalla. Oireet ovat olleet koko ajan lieviä ja vajaan viikon verran tilannetta seurailin, mutta kun ei näyttänyt menevän itsestään ohi, päätin soittaa tutulle eläinlääkärille ja saatiin puhelinresepti silmätippoihin. Tippoja ollaan nyt laitettu kaikille koirille (myös Lumolle, vaikka oireita ei ole ollut) vasta neljä päivää ja eron huomaa jo nyt. Eilen oli ensimmäinen aamu, kun rähmää ei enää ollut ja punoituskin on vähentynyt. Kinalla ei punoita enää oikeastaan ollenkaan, mutta Jenillä vielä vähän. Onneksi kaikki koirat ovat ottaneet tippojen laittamisen tosi hyvin. Hienot tytöt. ♥

Kaiken kurjuuden keskellä jotain hyvääkin. Ollaan saatu naapurustoon uusi koirakaveri! ♥ Ystävälleni Lauralle kotiutui pari viikkoa sitten ihastuttava Valla-pentu. :) Nyt on Jenilläkin naapurissa ikäistänsä seuraa. :) Pennuilla on vain muutama päivä ikäeroa. Lenkeillä on ollut ilo huomata, että kaikki koirat tulevat hyvin juttuun keskenään. Yleensä pennut viihtyvät kahdestaan tai sitten koko viisikko juoksee pää kolmantena jalkana toisiaan jahdaten. :D

Ollaan myös pitkästä aikaa käyty yölenkeillä Lauran kanssa ja pakko sanoa, että oli aika mahtava lenkki 17.3.-18.3. välisenä yönä, kun revontulet täyttivät taivaan. ♥

Saatiin myös tässä taannoin vähän kauempaakin lenkkiseuraa, nimittäin Jenin veljen omistaja Jonna tuli Camon kanssa käymään. :) Sisarukset tunnistivat heti toisensa ja pennut juoksentelivat pelloilla minkä jaloistaan pääsivät. Jonnan kanssa ollaan pidetty paljon yhteyttä Facebookin kautta, joten oli kiva vihdoin myös nähdä. :) Toivottavasti nähdään pian uudestaan!

Viimeksi helmikuussa kirjoittelin Jenin kuulumisista. Facebookkiin kirjoittelen (ja laitan kuvia) enemmän kuin tänne blogiin, joten kerrottakoon vielä täälläkin, että meidän elämä on jo pidempään ollut kaikin puolin normaalia. :) Niin normaalia kuin se nyt voi olla tällä porukalla. :D Haha. Nykyään mm. kaikki koirat syövät yhdessä keittiössä. Kaikki muutkin ruokailutilanteet ovat sujuneet loistavasti. Lumo ei kyttää Jeniä, vaikka ruokaa olisikin lähellä. Lattialta voi myös syödä nappuloita samanaikaisesti (namihaaste) tai vaikka pudonneen kananmunan. ;) Meillä on myös ollut alusta asti luita koko ajan saatavilla lelukorissa (tai no, yleensä ne on kyllä levitelty pitkin poikin lattioita), eikä niistä ole aiheutunut mitään ongelmia. Lumo muuten nykyään luovuttaa lelutkin Jenille, jos Jeni ne haluaa. :D Lumo ja Jeni ovat nykyään kuin paita ja peppu. ♥ Lumo harvemmin aloittaa leikkejä, mutta jo pidemmän aikaa on neiti itsekin hakenut Jeniä leikkiin. :')

On niin helpottavaa, kun ei tarvitse enää eristellä koiria ja miettiä onko ruokaa lähistöllä. Kaikki on nyt paremmin kuin hyvin. Nyt sen tiedän, että stressasin aikaisemmin täysin turhaan. Olen silti edelleen sitä mieltä, että parempi oli olla varovainen. Huonoa tuuria oli kuitenkin ollut matkassa alusta asti, siitähän koko homma sai alkunsa. Iso kokoero ja heiveröinen pentu, jolloin varoitusnäykkäisykin voi olla kohtalokas, kuten tässä tapauksessa. Luultavasti Lumo ei myöskään silloin vielä pitänyt pentua laumaan kuuluvana. No mutta, se siitä. Pääasia on, että Jeni on nyt terve ja me voidaan elää taas huoletta täysin normaalia elämää. :)