torstai 24. syyskuuta 2015

Jeni 1v

Tänään 24.9.15 Jeni täyttää vuoden! Vajaa vuosi sitten en olisi uskonut näkeväni tätä päivää.

Seitsemän viikon iässä ihana pieni pentu kotiutui ja olin onneni kukkuloilla. Pian kaikki kuitenkin muuttui. Kahdeksan viikkoisena Jeniltä murtui leuka ja taistelu elämästä alkoi. En ikinä unohda tuota päivää ja se on edelleen elämäni hirvein päivä. Tekee todella pahaa muistella ja kirjoittaa tätä.


Onneksi Jeni näytti pian taistelijaluonteensa ja selvisi. Ensimmäiset päivät olivat raskaimmat, meille kaikille. Nukuin kun pentukin nukkui, syötin parin tunnin välein (viikon ajan) ruiskulla, vahdin vuorokauden ympäri, silitin ja pidin pientä rakasta sylissä. Se oli rankkaa aikaa. Joka päivä pelkäsin, että Jeni lopettaa kivun takia syömisen tai satuttaa itseään riehuessaan. Jeni ei osannut yhtään varoa leukaa. Kaikista kamalinta kuitenkin oli nähdä pienen pennun tuska. Ruokailut olivat tietenkin se vaikein asia. Sydäntä särki kun pieni kiljui kivusta. Välillä Niko joutui syöttämään, kun en vain kestänyt katsoa miten Jeniin sattui. Itkin muualla, ettei pentu näkisi. Onneksi Jeni jaksoi kivusta huolimatta syödä ja sen ansiosta selvisikin. Joka ikinen päivä pelkäsin menettäväni tuon pienen olennon. Päivä päivältä Jeni vahvistui ja leuka lähti paranemaan todella nopeasti. Paljon se kuitenkin rajoitti ja vaikeaa oli.


Kuukauden kuluttua käytiin ensimmäisellä rokotuksella ja tarkastuskäynnillä. Leuka oli hyvää vauhtia lähtenyt luutumaan, mutta vielä piti toinen kuukausi ottaa rauhallisesti, jotta leuka olisi täysin kunnossa. Elämä kuitenkin helpottui rasavillin kanssa hieman, koska vihdoin Jeni sai leikkiä muiden koirien kanssa ja syödä nappuloita kuivanakin.

Aika tuntui ikuisuudelta, mutta vihdoin koitti se päivä kun voitiin alkaa elämään täysin normaalia elämää. Leuka oli luutunut ja vieläpä oikeaan asentoon! Kaikki maitohampaat irtosivat ongelmitta ja purennastakin tuli lopulta normaali. Vihdoin 4kk iässä päästiin tekemään normaaleja asioita - ilman pelkoa.


Vuoteen on mahtunut paljon, mutta tässä sitä vaan ollaan, vaikka alku oli hankala. Olen äärettömän kiitollinen, että sain pitää tuon pienen aarteen. Silmäteräni. 

Kaiken tämän takia meillä on Jenin kanssa ihan erityinen suhde. En edes osaa selittää. Vielä tänäkin päivänä katson Jenin perään paljon ja takaraivossa pelko, että jotain sattuu, kun on jo kerran meinannut menettää. Lumon ja Kinan puolesta en pelkää, en samalla tavalla. Onneksi kaikesta ollaan selvitty eikä mitään muuta suurempaa ole käynyt, eiköhän Jeni nyt ole kokenutkin jo ihan tarpeeksi. Kaikesta huolimatta Jeni on reipas ja avoin pikkuneiti. ♥ 

Ensimmäinen vuosi on mennyt kamalan nopeasti. Toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä.

3 kommenttia: