torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesän touhuja

Viikot vierii, mutta lomaan on silti vielä aikaa. Onneksi ollaan kuitenkin päästy touhuamaan vähän muutakin arkijuttujen ohella. Nikolla alkoi kuukauden kesäloma tämän kuun alussa ja on se vaan ihana kun nyt on enemmän aikaa touhuta ja olla yhdessä. Niko on mm. käynyt monesti salilla kun itse olen töissä, joten yhteistä aikaa on ollut paljon enemmän kuin normaalisti. Ollaan myös päästy arkenakin tekemään kaikkea, käymään muualla, nähty kavereita yms. Ennen näkemiset ja tekemiset ovat sijoittuneet viikonlopuille, koska arkena Niko tulee töistä joskus iltapäivällä ja salipäivinä on vasta illalla kotona. Kivaa vaihtelua siis!

Viime viikkoina ollaan käyty muutaman kerran shoppailemassa kesävaatteita Itiksessä ja Sellossa sekä ollaan pyöritty monissa erilaisissa kaupoissa Espoossa. Plantagenista käytiin myös hakemassa uutta ilmettä parvekkeelle. Leffassa ollaan myös käyty ja tällä kertaa mukana olikin vähän erilaiset leffaeväät mun painonpudotuksen takia. :D Leffassa käydään yleensä aika harvoin ja mun mielestä leffaan kuuluu ehdottomasti popparit (muuten en ikinä syö) ja nyt olikin ensimmäinen kerta leffassa ilman poppareita! Selvisin kuitenkin kun sain tilalle sokeroimattomia karkkeja. :D


Lumon kanssa ollaan myös tehty juttuja ihan kahdestaan. Vanhemmillani käydessä Lumo on päässyt ainoana koirana mukaan ja pari viikkoa sitten tehtiin myös pieni retki Helsinkiin. Käytiin Kampin Mustissa & Mirrissä ostamassa kuonokoppa (Kamppi oli lähin mistä löytyi oikea koko). Sen jälkeen kierreltiin vielä hetki Helsingissä kunnes hypättiinkin taas junaan ja suunnattiin takaisin kotiin. Junassa neiti käyttäytyi hienosti ja sai yllättäen ihailijoita. Kirkkonummelle päästyä mentiin vielä muutaman mutkan kautta kotiin.

Lumo tosiaan on tiukka ruoasta sekä omista jutuistaan ja käyttää turhan herkästi hampaitaan (vieraisiin koiriin, ei omiin). Kopan kanssa voidaan siis jatkossa treffata turvallisesti sellaisiakin koiria, joiden kanssa Lumo voisi ottaa yhteen. Aikaisemmin Lumo on suosiolla jäänyt kotiin tiettyjä koiria treffatessa. Lumoa ei onneksi koppa haittaa yhtään, joten kaikille kivempi näin. Itse voin olla stressaamatta ja samalla vältytään turhilta rähinöiltä. :) Harvemmin siis tullaan koppaa käyttämään, mutta onhan se hyvä olla olemassa.


Muutama viikko sitten palattiin hetkeksi pentuarkeen kun Lauran kolmekuinen Kisbe tuli meille 3.7.-5.7. hoitoon. Lauran kanssa tutustuttiin Petsien kautta noin kuukausi sitten. Huomattiin, että asutaan molemmat Kirkkonummella, joten päätettiin heti nähdä koirien kanssa. Ollaan siis muutaman kerran käyty koirapuistossa ja lenkillä. Tuore tuttavuus siis. :)


Perjantaina aamupäivällä Laura toi Kisben. Jeni ja Kisbe olivat ratketa onnesta toisensa nähdessään. :D Kinan mielestä pentu oli vähän ällö eikä siis ollut huomaavinaankaan Kisbeä. :D Lumo puolestaan vietti viikonlopun varmuuden vuoksi eri huoneessa, koska ei ollut kovinkaan ilahtunut vieraasta ja riehakkaasta pennusta sisätiloissa. Lumo näytti ihan tyytyväiseltä, että sai olla rauhassa omissa oloissaan. :D

Ihan ensimmäiseksi poitsu tutki koko kämpän ja sen jälkeen alkoi armoton painiminen Jenin kanssa. Leikin jälkeen maistui uni. Herättyä Kisbe päätti kusta rappukäytävään ja sen jälkeen varastaa ruokaa pöydältä. :'D Nikon tultua kotiin lähdettiin uittamaan nelikkoa. Mentiin läheiseen uittopaikkaan missä monet käyvät koirien kanssa ja olihan siellä tälläkin kertaa porukkaa. Kina ja Jeni saivat olla vapaina, koska pysyivät meidän luona eikä kumpaakaan kiinnostanut muut ihmiset eikä koirat. Kisben päästin myös vapaaksi, koska oli niin Jenin perään, että ajattelin pienen pennun pysyvän meidän luona. Vapauden koittaessa Kisbe kuitenkin päätti toisin ja lähti juoksemaan muiden luo eikä kuunnellut pätkääkään mitä huutelin. :D Onneksi muita ei haitannut, mutta pahoittelin kuitenkin ja Kisbe joutui hihnaan. Sen jälkeen riiviö aloitti sellaisen mekkalan, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, että pentu joutui hihnaan. :D Kotona kaikille maistui uni ja iltalenkin jälkeen jatkui taas leikkiminen, mutta makkariin mentäessä Kisbekin tajusi, että nyt on aika käydä yöunille. Muutaman kerran piippasi, mutta sitten kiipesi sänkyyn, kömpi kainaloon ja nukahti siihen. :D Hienosti riiviö malttoi nukkua koko yön.


Lauantaina mulla oli töitä, joten Niko oli päivän koirien kanssa. Töistä päästyäni käytiin vain pienellä kävelyllä, koska oli niin lämmin sää. Sisällä kakarat väsyttivät toisensa painimalla. Illan viiletessä päästiin vihdoin kunnon lenkille ja suunnattiin pidennettyä reittiä (kierreltiin pelloilla ja metsissä) vanhemmilleni. Heti ensimmäisellä pellolla päästettiin kaikki koirat vapaiksi, mutta jo alkumetreillä Kisbe teki selväksi, ettei aio kuunnella ja meni omia menojaan. Koirat löysivät jonkun hajun joka kiinnosti kaikkia, mutta matkan jatkuessa Kisbe jäi hajulle. Kävin nappaamassa riiviön syliin ja kannoin toiseen päähän peltoa. Tätä toistettiin kolme kertaa, mutta aina vaan Kisbe palasi hajulle, joten lopulta hihna kutsui, koska ei päästy muuten etenemään. :D Samaa kuulemma (onneksi xD) tekee omistajansa kanssa. Kotimatkalla piipahdettiin myös (tyhjässä) puistossa, jotta Kisbekin pääsi vapaana riekkumaan. Matkaa kertyi lopulta yhteensä noin 6-7km ja muutama tunti vierähti. Kotona olikin sen jälkeen hyyvin hiljaista. :D


Sunnuntaina käytiin aamusta lenkillä ja sen jälkeen kakarat yllättäen taas leikkivät. Iltapäivällä vietiin Kisbe kotiinsa ja sen jälkeen Jeni nukkuikin loppupäivän. :D Olihan se rankkaa kun piti pari päivää leikkiä aina kun pentu halusi. ;)

Pakko myöntää, että vaikka pennut on älyttömän ihania, niin on ihan kiva kuitenkin kun omien kanssa ei tarvitse koko ajan rampata ulkona, vahtia tekeekö tuhoja, kieltää kaikesta yms. :D Jenin pentuajoista on selvästi liian vähän aikaa, haha.. ;)


Viime viikolla suunnattiin taas Hartolaan. Käytiin kirppiksellä, lenkkeiltiin ihanissa paikoissa, otettiin aurinkoa, saunottiin, grillattiin, leivottiin, valvottiin myöhään katsoen sarjoja ja mikä parasta; herkuteltiin!! :D Ihanan rento viikonloppu taas kerran. Kotiinkin malttoi lähteä kun mulla oli vielä muutama vapaapäivä tiedossa ja heti seuraavana päivänä nähtiin Nooraa. :)


Painonpudotuksesta sen verran, että nyt on menossa seitsemäs viikko ja hyvin on sujunut. En ole ottanut asiasta mitään stressiä enkä edes ole miettinyt kauanko aion painoa pudottaa. Sen näkee sitten. Viime viikolla eli kuuden viikon kohdalla vaaka näytti -5kg ja olen kyllä tyytyväinen, koska tulokset ovat tulleet vain ruokavaliota muuttamalla. Edelleen liikun suunnilleen saman verran kuin ennen. Olen ainoastaan lisännyt liikuntaa sen verran, että pyöräilen töihin. Matka ei ole pitkä, joten en tiedä onko se edes vaikuttanut tuloksiin, mutta eipähän ainakaan mene rahaa bussiin.. ;) Nyt Nikon ollessa lomalla aion kyllä kulkea autokyydillä, joten jää pyöräilyt hetkeksi sivummalle. :D

 

4 kommenttia:

  1. Teidät on haastettu! :)

    http://tempputaituri.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html

    VastaaPoista
  2. Hahaha haastoin myös :)
    http://karvakoirat.blogspot.fi/2015/08/jo-toinen.html

    VastaaPoista
  3. Nyt vast tajusin tän tekstin! on se aika riiviä ollu kuukausi sitten... :D Mut sun lohdutukseks, nykyään kuuntelee melkein aina, mutta meidän pitäis harjotella jos vieraat kutsuu, ku ei niille sit anna omaa ikaaansa sit pätkääkään... >.<

    VastaaPoista