maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus ja uudet tuulet

26.5.15 eli noin neljä viikkoa sitten päätin aloittaa terveellisemmät elämäntavat. Alkuun on tarkoitus pudottaa painoa ja sen jälkeen tietysti jatkaa terveellisellä ruokavaliolla. Nikon kanssa yhdessä suunniteltiin mitä syön milloinkin sekä tehtiin myös tunnukset Sulamo.fi -nettipalveluun. Sivustolle merkataan omat mitat sekä päivän syömiset ja liikkumiset. Palvelu on helppokäyttöinen ja sieltä näkee selkeästi päivän kulutuksen, kalorit ja syötkö tarvittavia ravinteita järkevässä suhteessa.

Ennen söin ihan liian vähän ja herkkuja liiankin usein. Nyt syön siis terveellisesti ja useammin sekä liikuntaa olen myös hieman lisännyt. Kolmen viikon kohdalla vaaka näytti -3kg. Alkuun tietysti lähtee nesteitä, mutta kyllä tuo luku silti motivoi jatkamaan. :) Koko ajan on oikeastaan ollut hyvä fiilis vaikka välillä tekisi mieli jotain hyvää tai ihan vaan perusruokia. Täytyy vaan pitää mielessä, ettei tee tästä pakkopullaa ja teen tätä itseni takia, omasta tahdosta.

Kuva: Sulamo.fi 

Juhannusta odotin innolla, nimittäin silloin oli ensimmäinen herkuttelukerta!

Vietettiin siis juhannusta tänä vuonna Hartolassa. :) Torstaina lähdettiin heti töiden jälkeen ajelemaan. Pysähdyttiin matkalla Mustissa & Mirrissä ja sieltä lähtikin muutama lelu matkaan. Ruuhkalta ei vältytty, nimittäin Lahden motarille liittyessä matka tyssäsi hetkeksi siihen. Pikkuhiljaa päästiin eteenpäin, mutta vauhti oli 120km/h sijaan noin 20km/h. Onneksi päästiin töistä ajoissa, joten eipä meillä mikään kiire ollut. Ruuhkan takia matka kesti noin tunnin pidempään, eli ihan reippaasti. :D Yleensä matka kestää reilut kaksi tuntia ja nyt meni yli kolme tuntia (ilman pysähdyksiä).

Juhannus meni rennosti, niin kuin Hartolassa yleensäkin. Älyttömän hauskaa oli, taas kerran! Katseltiin ohjelmia, grillattiin, saunottiin, lenkkeiltiin, herkuteltiin (!!), valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään. Naurua riitti. :)

Tutusta lenkkipaikasta löydettiin myös aivan ihana uusi paikka, hiekkamonttu! Koirat juoksivat monttua edestakaisin kyyymmeniä kertoja. :D Lumo valitettavasti joutui edelleen olemaan hihnassa juoksujen takia.


Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa pyörälenkillä kun aamulla oli viileämpää. Jenille kerta oli ensimmäinen enkä voisi olla tyytyväisempi! Neiti ravasi hienosti vierellä vetämättä eikä ollut moksiskaan vaikka vanha mummopyörä piti kamalaa meteliä. :D

Kotiin lähdettiin ajelemaan jo päivällä ja tällä kertaa vältyttiin ruuhkalta. Noin kolmen viikon päästä onneksi suunnataan taas kohti Hartolaa ja silloin luultavasti on mun seuraava herkuttelukertakin. Sitä siis odotellessa! Tulee pitkät kolme viikkoa. :D

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesä!


Viime päivityksestä onkin jo aikaa. Ei ole ollut mitään erityistä kerrottavaa, joten blogi on jäänyt vähän taka-alalle. Nyt on kuitenkin jo korkea aika höpistä edes jotain tai ainakin laittaa muutama kuva esille. ;)

Vihdoin on kesä! Kaikilla alkaa loma, paitsi mulla. Vasta elokuussa alkaa meikäläisen loma, sitä odotellessa. Kuten aikaisempinakin vuosina, ei meillä Nikon kanssa ole taaskaan lomat samaan aikaan. Niko lomailee heinäkuun, minä elokuun. Mun työpäivät ja -vuorot vaihtelevat todella paljon, mutta onneksi edes Nikolla on säännöllinen työaika ja aina viikonloput vapaata, joten eiköhän yhteistä aikaa löydy molempien loman aikana vaikka itse lomat eivät olekaan samaan aikaan. :) Mitään erityisiä kesäsuunnitelmia meillä ei kuitenkaan ole. Katsotaan mitä keksitään. :)

 

Viime aikoina ollaan koirien kanssa lenkkeilty paaaljon ja nähty koirakavereita. ♥ Me kaksijalkaiset puolestaan ollaan nautittu lämpimistä kesäpäivistä. Onneksi meillä on suotuisat lenkkipaikat ihan nurkan takana ja lämpiminä päivinä (kuumimpaan aikaan kuitenkin vältetään ulkoilua) on paras suunnata lähipelloille, koska peltojen keskellä virtaa iso oja missä koirat pystyvät viilentämään itseään uimalla ja tietysti myös juomalla. Samalla koirat pystyvät itse määrittämään tahdin ja vaikka levähtää jos siltä tuntuu. Lähipelloille on matkaa vain muutama minuutti ja samasta paikasta pääsee myös metsään. Välillä ollaan vain istuttu keskellä peltoa ja minä kamera kourassa kuvaillut onnellisesti kirmailevia koiria. ♥ Remmilenkkejä tehdään myös, mutta joka päivä kolmikko pääsee juoksemaan myös vapaana.  

Punkkeja täällä Kirkkonummella riittää, varsinkin kun lenkkeillään joka päivä metsissä ja pelloilla, joten kaikille koirille oli punkkiaineet hommattava. Ennen punkkiainetta jokaisen ulkoilun jälkeen kaikista koirista löytyi useita punkkeja. Viime kesänä Lumosta ja Kinasta löytyi yhden lenkin jälkeen yhteensä 16 punkkia. Itse olen punkkikammoinen, joten ei kiitos niitä meidän kotiin, koiriin eikä varsinkaan meihin ihmisiin.

Lumon karvanlähtö alkaa olla vihdoin ja viimein ohi. Aika karvaton tuo neiti on edelleen, mutta nyt alkaa näyttää jo vähän siistimmältä kun uutta karvaakin jo pukkaa. Lumo aloitti myös juoksut pari viikkoa sitten ja Kina vuorostaan karvanlähdön. Jipii.


Toukokuun lopussa juhlittiin kahden veljeni valmistujaisia ja samalla reissulla Remu lähti meidän matkaan. Remu tuli siis pitkästä aikaa kyläilemään ja oli meillä viikon. Vanhus innostui leikkimään muiden kanssa, valtasi joka yö sängyn, rikkoi leluja ja söi luut. :D Reilu kaveri.

Remu (nimestä huolimatta narttu) on siis meidän perheen vajaa 9-vuotias koiravanhus, joka asuu vanhemmillani. Remussa on 75% saksanpaimenkoiraa ja 25% belgianpaimenkoiraa. Meiltä löytyy myös lisää koiravanhuksia, nimittäin Sini-siskollani on Remun veli Romeo sekä Jaana-siskollani Remun ja Romeon 14,5-vuotias Riesa-äiti.  ♥

Lisää kuvia Remusta TÄÄLLÄ. :)



Jeni 8kk ♥